SYL julkaisi kasvupakettinsa Suomen talouden pelastamiseksi

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) toimitti Orpon hallitukselle ja Risto Murron Kasvuriihi-työryhmälle neljä ehdotuskokonaisuutta, joilla Suomen talous voidaan saada pitkäjänteiselle kasvu-uralle. Kasvuehdotukset liittyvät koulutustason nostoon, valmistuvien työelämäsiirtymän vauhdittamiseen, kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisen ja integroitumisen tukeen sekä asuntorakentamisen vauhdittamiseen.

Toimet talouskasvun vauhdittamiseksi ovat välttämättömiä. Olemattoman kasvun lisäksi työttömyys on kasvussa ja julkisen talouden raa’at leikkaukset iskevät monien ihmisryhmien, myös opiskelijoiden, ostovoimaan. Parempien työllisyysmahdollisuuskien ja vahvemman tulokehityksen lisäksi talouskasvu mahdollistaisi nuorille ikäluokille ja opiskelijoille möynteisemmät tulevaisuuden näkymät.

”Ajatelkaa, että monet nuorimmista korkeakouluopiskelijoista eivät ole koko muistissaan olevana elinaikana nähneet muuta kuin nollakasvua. Olisi korkea aika voida tarjota heille jotain muutakin kuin niukkuutta”, SYLin puheenjohtaja Anselmi Auramo selittää.

Koulutusastetta nostamalla voidaan helpottaa nuorten kouluttautumista, vahvistaa työelämävalmiuksia ja tyydyttää elinkeinoelämän osaajatarvetta. Työelämäsiirtymän tuki sekä kotimaisille että kansainvälisille opiskelijoille voi toimia potkuna kohti nopeampaa etenemistä työelämässä, ja samalla työllisyys ja verokertymä vahvistuvat. Rakennusalan suhdannekuoppaan ja työttömyyteen ratkaisuksi tarjotaan valtion suurempaa roolia asuntotuotannon tukijana vastasyklisyyden periaatteen mukaisesti. Samalla opiskelijoiden vaikeaa asuntotilannetta helpotetaan.

”Orpon hallituksen on korkea aika laittaa huomionsa ja panoksensa kahteen asiaan: kakun kasvattamiseen, jotta tulevilla sukupolvilla on enemmän jaettavaa, ja nuorten sukupolvien tukemiseen, jotta he pystyvät ottamaan ansaitsemansa roolin talouskasvun luojina”, Auramo paaluttaa yliopisto-opiskelijoiden toiveita.

SYL vaatii, että Orpon hallitus pyrkii kokoamaan kokonaisvaltaisen kasvupaketin, jonka hedelmät tulevat myös nuorten, opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden hyödyksi. SYLin ratkaisut ovat juuri tällaisia!

SYLin kasvupaketti luettavissa kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Orpon hallitus käynnisti syksyllä 2024 Kasvuriihi-hankkeen, jossa etsitään talouskasvua vauhdittavia toimia. Useat kansalais- ja edunvalvontajärjestöt, yksityishenkilöt ja muut tahot ovat toimittaneet ehdotuksiaan hankkeeseen harkittavaksi. Orpon hallituksen on tarkoitus päättää kasvutoimista puoliväliriihessään 23.–24.4.2025.

Lisätietoja

Anselmi Auramo
puheenjohtaja
045 647 1116
anselmi.auramo@syl.fi

Roope Tukia
pääsihteeri
045 135 4314
roope.tukia@syl.fi

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.