Kannanotto 2.10.2015
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on ennättänyt muistuttamaan turvapaikanhakijoiden oikeudesta suomalaiseen esi- ja peruskoulutukseen. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) toivoo, että myös perusasteen jälkeinen koulutus huomioitaisiin ja resursseja lisättäisiin turvapaikanhakijoiden kouluttamiseksi myös korkea-asteella.
On tärkeää, että turvapaikanhakijat pääsevät mahdollisimman nopeasti kiinni suomalaiseen yhteiskuntaan ja koulutuksen merkitystä tässä ei voi väheksyä. Tavoitteena tulee olla, että jokainen turvapaikan saanut suorittaa vähintään toisen asteen koulutuksen. Esimerkiksi syyrialaispakolaisista suuri osa on ollut kirjoilla korkeakouluissa kotimaassaan, mutta konfliktin takia he eivät ole koskaan valmistuneet. Kesken jääneiden korkeakouluopintojen loppuunsaattamista uudessa kotimaassa täytyy tukea ja edistää.
Koulutus suojaa parhaiten sosiaalisilta ongelmilta kuten työttömyydeltä ja köyhyydeltä. Syrjintä, rasismi ja radikalisoituminen ovat olleet myös EU:n opetusministereiden huolena ja maaliskuussa antamassaan julkilausumassa he vaativat toimia näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Nyt tarvitaan panostuksia siihen, ettemme syrjäytä turvapaikanhakijoita yhteiskunnastamme vaan kiinnitämme erityishuomioita koulutuksellisen tasa-arvon toteutumiseen. Suomen väestö ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee, ja tarvitsemme jokaisen korren kekoon tulevaisuuden hyvinvoinnin rakentamisessa.
Muutamat suomalaiset korkeakoulut ovat ottaneet jo ensimmäisen askeleen ongelman ratkaisemisessa ja ilmoittaneet aloittavansa maahanmuuttajille tarkoitettujen räätälöityjen opintokokonaisuuksien järjestämisen.
“On toivottavaa, että kaikki suomalaiset korkeakoulut osallistuisivat vastuunkantoon omalla panoksellaan. Koulutus on parasta kotouttamista”, SYL:n varapuheenjohtaja Iiris Niinikoski sanoo.
Lisätietoja:
SYL:n varapuheenjohtaja Iiris Niinikoski, p. 044 906 5005
SYL:n koulutuspoliittinen sihteeri Niina Jurva, p. 041 515 2230
SYL:n kansainvälisten asioiden sihteeri Cecilia Pellosniemi, p. 041 515 2225
etunimi.sukunimi@syl.fi