SYLin ilmastoverkosto: Nykyisillä toimilla ei säilytetä elinkelpoista maapalloa

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) 20.3.2023 julkaisema kuudes raportti tuo jälleen ilmi hälyttävän viestin maapallon lämpenemisen tilasta. Esiteolliseen aikaan verrattuna maapallon keskilämpötila on noussut jo 1,1 astetta, kun ekosysteemien turvaamiseksi tavoiteltava maksimimäärä on 1,5 astetta. Ihmisen toiminta on aiheuttanut peruuttamattomia haittoja ilmastolle, luonnolle ja ihmiselämälle esimerkiksi yleistyvien äärimmäisten sääilmiöiden ja heikentyvän ruokaturvan myötä. Ilmastonmuutoksen kietoutuessa yhteen aseellisten konfliktien ja pandemioiden kanssa se tulee aiheuttamaan monimutkaisia globaaleja kriisejä.

Raportissa tuodaan esille, että toivoa on. Esimerkiksi Ylen uutisotsikoissa kerrotaan, että vielä ei ole ihan liian myöhäistä. Tämä viesti toivosta saatetaan kuitenkin helposti tulkita turhan optimistisesti. Ilmastoraportin mukaan nykyiset poliittiset ratkaisut ja vihreiden innovaatioiden rahoitus eivät riitä 1,5 tai edes 2 asteessa pysymiseen. Toimia on tehtävä entistä kunnianhimoisemmin ja ne on saatava käytäntöön kuluvan vuosikymmenen aikana, sillä vaikuttamismahdollisuuksien ikkuna on sulkeutumassa. Seuraavien vuosien aikana tehtävä politiikka määrittää maapallomme tulevaisuuden suunnan.

Suomessa ilmastotoimien lykkäämiseen käytetään usein tekosyynä muun muassa sitä, ettei Suomen päästöillä ole vaikutusta globaalissa mittakaavassa. Mikään tekosyy ei ole tässä maailman tilassa tarpeeksi perusteltu ilmastotoimien vesittämiseen. Tekoja ei voida myöskään jättää muiden poliittisten ongelmien varjoon, vaan ilmastonmuutoksen torjumista ja luonnon monimuotoisuutta on edistettävä samanaikaisesti muiden asioiden kanssa. Esimerkiksi talouden tasapainottamista ei voida tulevalla vaalikaudella tehdä ilmaston kustannuksella, vaan taloudelliset ratkaisut on tehtävä ilmaston ja luonnon kannalta kestävällä tavalla.

Ilmastonmuutoksen hillintä nykyisten kaltaisten yhteiskuntien jatkumiseksi on mahdollista ainoastaan, mikäli välttämättömiä ilmastotoimia aletaan toteuttaa nyt. Ilmastotoimien täytäntöönpanon lykkääminen on suuri uhka, sillä ilmastonmuutoksen hillintä on jo nyt liian myöhäistä nykyisillä toimilla. Tieteentekijöiden esiin tuomia faktoja ilmastonmuutoksesta ei voida toistuvasti sivuuttaa. Seuraavalla hallituskaudella on suuri merkitys Suomen ilmastopolitiikalle. Tulevaisuuden politiikalta tarvitaan konkreettisia ilmastotoimia, ei kauniita puheita, riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat vallan kahvassa.

Lisätietoja:

Liina Korkiamäki
SYLin ilmastoverkoston puheenjohtaja
laikorki@student.jyu.fi

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.