SYL:n liittokokous 18.–19.11. Espoon Korpilammella!

Tiedote 14.11.2016syl_elementti_cmyk-12
Vapaa julkaistavaksi

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kaksipäiväinen liittokokous järjestetään Espoon Korpilammella pe–la 18.–19. marraskuuta. Liittokokous käyttää ylintä päätösvaltaa, ja valitsee SYL:lle uuden puheenjohtajan ja kuusi muuta hallituksen jäsentä ensi vuodelle sekä linjaa ensi vuoden tavoitteista ja toiminnasta. Tänä vuonna päivitetään lisäksi SYL:n linjapaperi, joka ohjaa koko liiton vaikuttamistyötä. Liittokokouksessa ovat edustettuina kaikki 15 ylioppilaskuntaa, jotka edustavat noin 132 000 yliopisto-opiskelijaa. Yhteensä ylioppilaskunnat nimeävät 142 varsinaista liittokokousedustajaa, ja kaikkiaan kokouksessa on läsnä yli 300 henkilöä.

Kokous alkaa perjantaina kello 10.00. Lauantaina kokous jatkuu klo 9.00, ja tuolloin klo 9.30 saapuu paikalle SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitämään liittokokouspuheen. Myöhään lauantaina, arviolta klo 19-20 aikaan, liittokokous huipentuu hallitus- ja puheenjohtajavaalien tuloksiin. Valinnoista tiedotetaan medialle mahdollisimman pian henkilövaalin ratkettua. Puheenjohtajapaikkaa tavoittelee kolme ehdokasta ja he ovat Tarik Ahsanullah (HYY), Tuomas Kuoppala (Tamy) ja Riina Lumme (TYY).

Kuutta muuta hallituspaikkaa tavoittelee tämän hetken tiedon mukaan kuusi henkilöä. Ylioppilaskuntien asettamia ehdokkaita ovat: Jimmy Nylund (AYY), Henna Pursiainen (HYY), Jani Sillanpää (TTYY), Jyri Lähdemaa (TYY) ja Veera Alahuhta (OYY). Lisäksi Keskustan Opiskelijaliitto KOL ja Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ovat asettaneet oman ehdokkaan SYL:n hallitukseen. KOL:n ehdokas on Juho Ikonen ja SONK:n ehdokas Maria Loima. Ehdokkaita voi asettaa aina liittokokouksessa tapahtuvaan henkilövalintaan asti. Linkit ehdokastiedotteisiin löytyvät tekstin lopusta.

Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan liittokokousta molempina päivinä.

Haastatteluita annetaan mieluiten lounastauoilla (pe klo 12.30–14 ja la klo 12–13) ja liittokokouksen päätyttyä. Haastatteluihin liittyvissä tiedusteluissa ja pyynnöissä voi ottaa yhteyttä SYL:n viestintäkoordinaattoriin (iiris.niinikoski@syl.fi, p. 041 515 2228).

SYL:n liittokokousta voi seurata suorana verkkolähetyksenä SYL:n YouTube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/c/sylvideot. Livelähetyksenä välitetään suuren salin keskustelut. Lisäksi liittokokouksen kulusta päivitetään jatkuvasti tuoreimmat käänteet SYL:n Facebook-sivulle (www.facebook.com/SYL.FIN) ja Twitteriin (www.twitter.com/SYL_FIN). Aihetunnuksena sosiaalisessa mediassa on #SYLliittari ja #Studentsoffinland.

Lisätietoja:
pääsihteeri Eero Manninen, p. 045 631 7145
puheenjohtaja Heikki Koponen, p. 044 906 5007

Liittokokouksen aikana parhaiten tavoitettavissa on viestintäkoordinaattori Iiris Niinikoski, p. 041 515 2228
s-postiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@syl.fi

Liittokokousmateriaalit löytyvät osoitteesta: http://www.syl.fi/materiaalit/liittokokous/
Verkkomateriaaleista löytyy myös tarkempi ohjelma-aikataulu.

Puheenjohtajaehdokkaat

Tariks Ahsanullah, @TarikAhsanullah (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY), ehdokastiedote: http://bit.ly/2fClqRK

Tuomas Kuoppala, @KuoppalaTuomas (Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy) ehdokastiedote: http://bit.ly/2fDpkIe

Riina Lumme, @riinalumme (Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY), ehdokastiedote: http://bit.ly/2eD1dIY

Ehdokkaat hallituksen jäseniksi

Jimmy Nylund, @JimmyNylund (Aalto yliopiston ylioppilaskunta AYY), ehdokastiedote: http://bit.ly/2fDyEMg

Henna Pursiainen, @hennapursi (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY), ehdokastiedote: http://bit.ly/2fClqRK

Jani Sillanpää, @sillanpaajani (Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta TTYY), ehdokastiedote: http://bit.ly/2eLjuqF

Jyri Lähdemaa (Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY), ehdokastiedote: http://bit.ly/2eD1dIY

Veera Alahuhta, @veeralahuhta (Oulun yliopiston ylioppilaskunta OYY), ehdokastiedote: http://bit.ly/2fy0fjc

Juho Ikonen, @JuhIkon (Keskustan opiskelijaliitto KOL), ehdokastiedote: http://bit.ly/2fwbkSc

Maria Loima, @MariaLoima (Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ), ehdokastiedote: http://bit.ly/2fxDU4L
Kokouspaikka: Hotelli Korpilampi, Espoo, kartat: http://www.korpilampi.fi/fi/yhteystiedot/

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.