SYL:on on saatu kolme uutta työntekijää vuodenvaihteen ympärillä.
Sakari Tuomisto aloitti SYL:n sosiaalipolitiikan asiantuntijana joulukuun alussa. Hän vastaa muun muassa opiskelijoiden toimeentuloon ja asumiseen liittyvästä vaikuttamistyöstä sekä kuntavaaleista.
“Olen tuntenut nöyryyttä ja innostusta uudessa tehtävässäni sosiaalipolitiikan asiantuntijana. Tehtävää on paljon ja se kaikki on merkityksellistä ja tärkeää. Työssä tarvitaan tunnetta ja järkeä. Lisäksi sydämen on oltava paikoillaan, koska kyse on opiskelijoiden pärjäämisestä ja tulevaisuudesta. ” Tuomisto kommentoi.
Tuomisto on työskennellyt aikaisemmin Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKAssa edunvalvonnan asiantuntijana ja eduskunnassa kansanedustajan avustajana.
Sini Suominen valittiin SYL:n kehityspolitiikan asiantuntijaksi tammikuussa.
Suominen on aloittanut työnsä helmikuussa ja hänen asiantuntijatehtäviinsä kuuluu muun muassa SYL:n kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnointi ja opiskelijoista koostuvan kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunnan KENKKUN työn koordinointi.
“Ensimmäisten viikkojen aikana on ollut upeaa tavata kehitys- ja ilmastokysymyksistä kiinnostuneita opiskelija-aktiiveja sekä tutustua SYL:n ja kumppanijärjestömme ECDD:n (Ethiopian Center for Disability and Development) tekemään työhön vammaisten opiskelijoiden korkeakoulutuksen tukemiseksi Etiopiassa. Olen valtavan innoissani, että pääsen tekemään töitä näiden teemojen parissa yhdessä opiskelijoiden kanssa”, Suominen hehkuttaa.
Suominen on aiemmin työskennellyt kehitysyhteistyön parissa muun muassa Naisten Pankilla ja Turun yliopiston ylioppilaskunnalla.
Iida-Maija Pirttiniemi aloitti SYL:n viestinnän assistenttina helmikuussa.
Viestintäassistenttina Pirttiniemi avustaa päivittäisessä viestinnässä, mutta erityisesti SYL:n satavuotisjuhlavuoden viestinnän suunnittelussa ja toteutuksessa.
“Työni SYL:llä on lähtenyt käyntiin varsin vauhdikkaasti – SYL:n ja ylioppilaskuntien avausseminaari sekä jo käynnissä oleva SYL100-juhlavuosi ovat täyttäneet kalenterin. On ollut valtavan inspiroivaa päästä mukaan näin asiantuntevaan ja innostuneeseen työporukkaan!” Pirttiniemi kertoo.
Pirttiniemi on aiemmin työskennellyt viestinnän tehtävissä muun muassa Plan International Suomella sekä Naisasialiitto Unionilla OmaTahto2020-kansalaisaloitekampanjan parissa.
Sakarin, Sinin ja Iida-Maijan yhteystiedot löydät SYL:n verkkosivuilta.
Tervetuloa SYL:n jengiin, Sakari, Sini ja Iida-Maija!