Maanantaina 1.3. julkaistiin OKM:n autonomiaselvitys, jossa kuvailtiin yliopistojen itsehallinnon ja demokratian tilaa ja otettiin kantaa myös ylioppilaskuntien kiisteltyyn automaatiojäsenyyteen. Jälkimmäinen ratkesi toteamukseen, ettei nykyolosuhteissa nähdä perustetta automaatiojäsenyyden purkamiselle, vaan ylioppilaskuntien perinteikäs rooli yliopistojen hallinnossa on edelleen vahva ja yksi perusteista nykymuodon säilyttämiselle.
Kuten odotinkin, itsehallinnosta puhuttaessa johtosääntö nousi vahvasti esiin. Koska selvityksessä ei suositeltu yliopistolain avaamista ja yliopistojen johtamisjärjestelmien täsmentämistä sitä kautta, korostuu johtosäännön merkitys entisestään.
Erityisesti tällaisena ääriliikkeiden, salaliittoteorioiden ja yhteiskunnan polarisoitumisen renessanssina itsehallinto osoittaa arvonsa. Itsehallinnon taso on kuitenkin väiteltävissä, sillä kunkin hallituksen politiikkatoimet ulottuvat kyllä ihan yliopiston käytäntöön asti. Selvityksessä osoitetaan itsehallinnon jakautuvan kahteen: on taloudellis-hallinnollinen sekä tutkimusta ja opetusta koskettava vapaus.
Rahoituksella saadaan ohjailtua yliopistoja tietynlaiseen toimintaan, vaikka päätökset näennäisesti yliopiston olisivatkin. OKM:n rahoitusohjauksen suhteesta yliopistojen itsehallintoon selvitys suositteleekin jatkotarkastelua. Mielestäni itsehallinnossa on ensisijaisen keskeistä kuitenkin tieteenvapaus – kuvitelkaa maailma, jossa ilmastodenialistipoliitikko ilmoittaisi, että hanat menee kiinni kaikelta aiheeseen liittyvältä tutkimukselta tai digistä innostunut ministeri ilmoittaisi, että kaikki digitalisaatioon negatiivisesti viittaava tutkimus pitää jättää julkaisematta.
Eri yliopistoilla on selkeästi hyvin erilaiset johtosäännöt: osalla se on hyvin suppea, osalla se on referaatti yliopistolaista ja osalla se voi olla hyvinkin yksityiskohtainen. Opiskelijoiden näkökulmasta kriittisintä on se, kuka valtaa käyttää ja missä. Vaikka tasakolmikanta esimerkiksi kollegioon on yliopistolain silmissä täysin mahdollinen, voidaan yhdessä kokouksessa johtosääntöön paukuttaa opiskelijoille myös vain 2 prosentin edustus. Epäviralliset yliopiston palautekierrokset ja kuulemiset ovat toki joustavia, näppäriä ja ihan kivoja juttuja, mutta kyllä mä kansallisellakin tasolla mielummin pidän mun äänioikeudesta kiinni, kuin äänestän jonkun kansanedustajan Instagram-storyssa juu tai ei. Palautekierrosten ja kuulemisten kuuluu täydentää, ei korvata yhteisön asemaa valmistelussa ja päätöksenteossa.
Siksi selvityksessä esiin nostettu kolmikantaisen edustuksellisuuden tärkeys ja toisaalta yliopistoyhteisöjen vahva halu yliopistolain avaamiseen sekä kiinnostus yliopistojen monijäsenisiä hallintoelimiä kohtaan onkin mielenkiintoisia havaintoja. Näistä selvitys lausuu seuraavasti:
“Monet tässä arvioinnissa esille tulleet haasteet ja ongelmat ovat ratkaistavissa yliopistojen autonomian puitteissa ja niiden johtosääntöjen avulla, kehittämällä erilaisia virallisia ja epävirallisia käytänteitä sekä muuttamalla toimintatapoja.”
Yliopistolakiin ei haluta selvityksen mukaan kajota, koska yliopistojen autonomiaa ei haluta heikentää. Johtosääntöjen katsotaan pystyvän itse korjaamaan omat haasteensa. Esimerkiksi Tampereella voimakkaasti oikeudellisia kysymyksiä herättänyt konsistorin puheenjohtajuus ehdittiin ratkoa johtosäännöllä ennen tämän selvityksen toteutumista.
“Yliopistoilla on valta luoda omia strategisia tarpeitaan ja eritystarpeitaan parhaiten palvelevia malleja. Kun yhteisö on edustettuna päätöksenteossa, on johtosääntöjen ja toimintamallien muovaaminen saavutettavissa kolmikantaisen yliopistodemokratian keinoin.“
Tässä päästäänkin asian ytimeen. Johtosäännöt ovat selvityksen silmin jopa merkittävämmässä roolissa kuin ne tällä hetkellä ovat. Viesti on mielestäni myös selkeä: johtosäännöstä päättäessä yhteisön tulisi olla mukana – ihan jo legitimiteetinkin kannalta. Tällähän hetkellä kaikissa yliopistoissa yhteisöllä ei ole päätösvaltaa johtosäännöstä ja tämä herättelee mielenkiintoisen ajatuksen siitä, pitäisikö johtosäännön itsensä varmistaa, että siitä on päättämässä yhteisö itse?
Kolmikantainen paikkajako tuntuu olevan ikuinen tiedeyhteisön sisäinen yhdenvertaisuuskysymys. Professorikiintiön ollessa usein parhaiten edustettu kakkoskiintiö jää nimensä mukaisesti usein kakkoseksi ja täten opiskelijat tapaa jäädä heikoiten edustetuksi ryhmäksi. Siellä opiskelijat sitten istuu kirkassilmäisinä ja usein läksyt parhaiten tehtynä valmiina puolustamaan kokouksesta kokoukseen opiskelijanäkökulmaa. On hienoa kuulla opiskelijana kauniita juhlapuheita siitä, miten me olemme nyt tasavertainen osa tiedeyhteisöä, mutta kun valtaa jaetaan, unohtuu tasavertaisuus ja olemmekin vain lapsia. Tai asiakkaita, en ole edes varma kumpi lannistaa enemmän.
On kuitenkin yksi seikka, jota johtosäännöllä ei voida korjata, ja se on rahoitusmallin rooli yliopistojen ohjauksessa. Selvittäjäryhmä korostaa pitkäjänteisten rahoitusmallien tarvetta, ja jokainen kenttää seurannut on voinut huomata, miten vahva linkki politiikalla ja uudistuneilla rahoitusmalleilla onkaan. Jos rahoitusmalli palkitsee suoritetuista tutkinnoista, lienee selvää, että myös yliopiston toiminta ohjaa tiukkoihin opintoaikoihin.
Myös minä olen hallinnon opiskelijaedustaja. Olin halloped ensin omassa tiedekunnassa ja siirryin myöhemmin konsistoriin, joka on säätiöyliopistojen ikään kuin akateeminen hallitus. Yliopistoni varsinaisen hallituksen opiskelijajäsen en edes voisi olla, koska kuten meillä Tampereen yliopistossa, ei kaikissa yliopistoissa tarvitse opiskelijoita olla edustettuna ollenkaan. Siinäpä vasta ylpeydenaihe ja menestysresepti säätiöyliopistoille.
Tämä autonomiaselvitys oli kieltämättä jopa inspiroiva tällaiselle vanhalle kopolle. Uskon selvityksen luovan erinomaisen pohjan paikallisille keskusteluille yliopistojen johtosääntöjen sisällöistä, tasakolmikannan roolista, hallituksen ja konsistorin/kollegion välisistä suhteista ja johtamisjärjestelmistä ylipäätään. Toivottavasti yliopistot uskaltavat myös avata nämä keskustelut.
Selvityksen mukaan eri elimiä olisi syytä tuoda lähemmäs toisiaan ja keskustelua niiden välillä olisi hyvä lisätä. Vaikka yliopistolaissa onkin päätösvastuut jaettu, ei se tarkoita etteikö valmisteluvaltaa voisi jakaa myös muille elimille operatiivisen johdon tai hallinnon sijaan. Näin saataisiin johtosäännöistäkin päätettyä kolmikantaisesti niissä yliopistoissa, joissa hallitus ei ole tasavertaisesti edustava.
Tässä eteenpäin katsovassa keskustelussa opiskelijat ovat mielellään mukana. Yliopistodemokratia ei ole koskaan valmis, vaan jatkuva dialogi on perusedellytys toiminnan kehittämiselle. Yhdessä tekeminen taas on tae vahvoille yliopistoyhteisöille, jotka haluavat antaa oman panoksensa yliopiston menestykseen. Aika helppo resepti mun mielestä.
Jos siis jotain olen opiskelija-aktiiviurani aikana oppinut niin sen, että yliopiston johtosääntö on kuin Lord of the Ringsin Valtasormus: Harva oikeastaan sen olemassaolosta tietää, osa suhtautuu siihen täysin pakkomielteisesti ja aina löytyy joku, joka on valmis matkustamaan vaikka helvetin läpi heittääkseen sen Tuomiovuoren liekkeihin.
Annika Nevanpää
Puheenjohtaja
